perjantai 29. kesäkuuta 2012
Paljastus
Äh, pakko mun on silti paljastaa...Menkkaturvotuksenkin kera on vy tällä hetkellä 101cm, eli jos ei olis turvotusta niin oltais varmaan alle metrin. Aika huimaa!
Neljäs viikko
Aika juoksee, ja tänään tuli täyteen neljä viikkoa nutreilla. Viikon pudotus oli -1,2kg joka on vallan loistava, vaikkei nyt se kymmenen kilon yhteispudotus mennytkään rikki. Syystä että tämäkin reilu kilon pudotus tyydyttää minua, on se että menkat alko eilen ja turvotus on massiivista, eli odotan ensi viikolle reilua pudotusta kun turvotukset lähtee.
Mitat ajattelin ottaa neljän viikon välein, mutta taidan kyllä sen homman siirtää ensi viikolle tämän turvotuksen takia. Senttejä on kuitenkin lähtenyt varsinkin vyötäröstä. On varsin tyydyttävää huomata kun takki pyörii päällä, housut tippuu jalasta ja paidat on väljiä!
Meinaan taas tänään luistaa sen verran pusseilusta että syön yhden kanasalaatin (toki ilman kastiketta ja leipää), ollaan nimittäin menossa rollsiin.
Mitat ajattelin ottaa neljän viikon välein, mutta taidan kyllä sen homman siirtää ensi viikolle tämän turvotuksen takia. Senttejä on kuitenkin lähtenyt varsinkin vyötäröstä. On varsin tyydyttävää huomata kun takki pyörii päällä, housut tippuu jalasta ja paidat on väljiä!
Meinaan taas tänään luistaa sen verran pusseilusta että syön yhden kanasalaatin (toki ilman kastiketta ja leipää), ollaan nimittäin menossa rollsiin.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Arkiviikko
Ja näin on taas arki talossa. Joskus tuntuu pitkien juhlapyhien jälkeen ihan mukavalta palata arkeen. Vanhempi lapsi lähti ensimmäistä kertaa ikinä yksin yökylään, eli isovanhempien kanssa kesälomareissulle. Saas nähdä kuinka monta päivää hän aikoo olla lietsussa.
Syömiset on menny hyvin, nutreilla mennään, sekä suolasentuskaan muutama vipale ohuen ohutta kinkkua. Nyt illasta meni vielä pari pientä varhaisporkkanaa, mutta muuta ei ole mennyt. Nyt kyllä jännittää perjantain tulos, toivottavasti on edes puoli kiloa lähtenyt...
1 suklaapirtelö
1 patukka
1 mansikkapirtelö
½ patukka
2 porkkanaa
4-5 siivua ohuen ohut palvikinkkua
Syömiset on menny hyvin, nutreilla mennään, sekä suolasentuskaan muutama vipale ohuen ohutta kinkkua. Nyt illasta meni vielä pari pientä varhaisporkkanaa, mutta muuta ei ole mennyt. Nyt kyllä jännittää perjantain tulos, toivottavasti on edes puoli kiloa lähtenyt...
1 suklaapirtelö
1 patukka
1 mansikkapirtelö
½ patukka
2 porkkanaa
4-5 siivua ohuen ohut palvikinkkua
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Tunnistettavuus
Hyvä lukija,
Jos tunnistat henkilöllisyyteni, olethan ystävällinen ja pidät tiedon itselläsi. Nämä ajatukset ja tekstit mitä täällä on, ovat niitä joista ei ääneen puhuta, joten en halua henkilöllisyyttäni julki. Kiitos!
Jos tunnistat henkilöllisyyteni, olethan ystävällinen ja pidät tiedon itselläsi. Nämä ajatukset ja tekstit mitä täällä on, ovat niitä joista ei ääneen puhuta, joten en halua henkilöllisyyttäni julki. Kiitos!
Juhannus
Rauhallista juhannusta kaikille lukijoille!
Päätin jo laihdutusurakan aloittaessani että juhannuksena saan syödä, ja näin olen myös tehnyt. Luotan siihen että itsekurini riittää pusseille palaamiseen, ja onhan minulla tukena tuo miehenköriläs. Ensi viikon -2,8kg tavoite saattaa kyllä jäädä tavoitteesta kun tässä pari päivää syön, mutta katsotaan, katsotaan.
Ikävästi meinaa tämä blogi muuttua narinapalstaksi, mutta tämä on minun nykyistä elämää, take it or leave it. Välillä on hyviä jaksoja ja jaksan olla positiivinen ja iloinen, mutta näiden pitkään kestävien kipujaksojen aikana täytyy aina löytää jostain elämänhalua. En kylläkään tiedä voiko niinkään puhua elämänhalusta, sitä kyllä löytyy, mutta sanotaan nyt vaikka näin että kipujakson aikana joudun joka ikinen aamu käymään taistelun olkapäillä istuvan enkelin ja pikkupirun välillä ja kääntämään asian sen enkelin hyväksi. Toisinsanoen nostan itseni sängystä niskaperse-otteella, pakotan itseni toimimaan, kääntämään ajatukset johonkin muuhun kuin esim nyt tähän migreeniin ja sen tuomaan oloihin, toimimaan lasten kanssa. Sillä sehän se raskainta onkin, kaikista raastavinta ja kauheeta. Yrittää kaiken tämän keskellä huolehtia lapsista, hallitsemaan hermonsa kun lapset vuorotellen kiljuu tai itkee ja joka kiljunta tuntuu siltä kuin joku työntäisi puukon päähän, tehdä heille ruokaa, yrittää antaa edes vähän huomiota vaikka se kovin vähäiseksi jääkin. Eilen luin heille pitkähkön sadun, olihan mielenkiintoista kun sai tosissaan keskittyä tihrustamaan että näki tekstin ja sai sen pomppimisen aisoihin.
Yritän hallita hermoni myös sen suhteen etten saa paskahalvausta mieheni kanssa, tai sano hänelle suutuspäissäni asioita joita tulisin myöhemmin katumaan. Minä en arjessa kovin puhu oloistani tai näytä sitä, ja oletan että mieheni jo tässä vaiheessa ymmärtäisi parista sanasta mikä vaihe on menossa, ja hyppäisi sillon puikkoihin. Mutta ei, eihän hän sitä tee, ei ymmärrä, ei kovin paljon osaa ajatella asioita meikäläisen näkökulmasta. En kuitenkaan jaksa tapella, annan asioiden mennä ns yhdestä sisään ja toisesta ulos, yritän itse jaksaa pyörittää pakkaa. Ja näinhän se menee...mitä kipeämpi ja ärtyneempi itse olen, sen villimpiä ja kurittomampia lapset ovat.
Meillä ei ole myöskään fyysistä turvaverkostoa, paikkaa jonne voisi lapset viedä edes hetkeksi purkamaan energiaa tai ihmistä/ihmisiä joilta voisi pyytää josko hakisivat lapset hetkeksi luokseen. Tämä tuottaa myös hankaluuksia sen suhteen miten lapsia hoidetaan jos olen todella kipeä. Enhän sillon pysty heitä hoitamaan, mutta aivan yhtä hasardia on minun viedä lapsia hoitoon kun tie hyppii edessä ja ajan kuin olisin kännissä. Yritin tähän asiaan saada tolkkua päivähoitotoimiston kanssa, josko olisi ketään joka pystyisi näinä poikkeuspäivinä hakemaan lapset hoitoon ja isänsä hakisi heidät kotiin. Ei onnistunut, joten ajellaan sitten hasardina.
Tämän arjen kanssa taisteluun kuuluu niin uskomattoman paljon asioita mitä edes mieheni ei osaa ajatella, saatika kukaan muu, puhumattakaan lääkäreistä/yleisesti hoitohenkilökunnasta. En olojani arjessa näytä, saatika ulkopuolisille, ja ehkäpä juuri sen takia niin kovin monen on tätä vaikea ymmärtää. Kipu ei näy ulospäin, se on vain minun sisässäni.
Jospa huomenna heräisin ilman migreeniä ja pääsisin myös selkää kuntouttamaan. Tässä kipuoravanpyörässä tahtoo sitten käydä niin että selkä kipeytyy kun en pääse tarpeeksi liikkumaan. Sykli on käynyt jo selväksi: migreeni 1-2 viikkoa -> jokunen päivä/max 1½ viikkoa migreenitöntä aikaa jollonka selän/hartioiden kuntoutusta migreenin estäessä jumpat ja liikkumiset -> selkä vähän paremmin hallinnassa -> migreeni -> ja näin se jatkuu.
Jospa huomenna jaksaisin taas olla äiti lapsilleni, olla heille läsnä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jospa huomenna pystyisin viedä pojan pyöräilemään ja käytäisiin vaikka jätskikiskalla. Jospa huomenna voisin maltilla opettaa pojalle pelaamista. Jospa huomenna en heti aamusta ärtyisi niin paljon kohta neljävuotiaasta joka ei vieläkään, kaikesta jauhamisesta ja opettelusta huolimatta, osaa erottaa aamupalaa ja iltapaa/aamua, päivää, iltta ja yötä toisistaan, vaan huutaa aamulla haluavansa iltapalaa. Jospa huomenna voisin itse tehdä jotain lasten kanssa, ilman että tarvisi suostutella ja maanitella miestä mukaan tai tekemään jotain lasten kanssa, käymään jossain. En jaksa enää pyytää ja rukoilla sitäkään, mädätköön omassa kuplassaan.
Että sellainen juhannus...
Päätin jo laihdutusurakan aloittaessani että juhannuksena saan syödä, ja näin olen myös tehnyt. Luotan siihen että itsekurini riittää pusseille palaamiseen, ja onhan minulla tukena tuo miehenköriläs. Ensi viikon -2,8kg tavoite saattaa kyllä jäädä tavoitteesta kun tässä pari päivää syön, mutta katsotaan, katsotaan.
Ikävästi meinaa tämä blogi muuttua narinapalstaksi, mutta tämä on minun nykyistä elämää, take it or leave it. Välillä on hyviä jaksoja ja jaksan olla positiivinen ja iloinen, mutta näiden pitkään kestävien kipujaksojen aikana täytyy aina löytää jostain elämänhalua. En kylläkään tiedä voiko niinkään puhua elämänhalusta, sitä kyllä löytyy, mutta sanotaan nyt vaikka näin että kipujakson aikana joudun joka ikinen aamu käymään taistelun olkapäillä istuvan enkelin ja pikkupirun välillä ja kääntämään asian sen enkelin hyväksi. Toisinsanoen nostan itseni sängystä niskaperse-otteella, pakotan itseni toimimaan, kääntämään ajatukset johonkin muuhun kuin esim nyt tähän migreeniin ja sen tuomaan oloihin, toimimaan lasten kanssa. Sillä sehän se raskainta onkin, kaikista raastavinta ja kauheeta. Yrittää kaiken tämän keskellä huolehtia lapsista, hallitsemaan hermonsa kun lapset vuorotellen kiljuu tai itkee ja joka kiljunta tuntuu siltä kuin joku työntäisi puukon päähän, tehdä heille ruokaa, yrittää antaa edes vähän huomiota vaikka se kovin vähäiseksi jääkin. Eilen luin heille pitkähkön sadun, olihan mielenkiintoista kun sai tosissaan keskittyä tihrustamaan että näki tekstin ja sai sen pomppimisen aisoihin.
Yritän hallita hermoni myös sen suhteen etten saa paskahalvausta mieheni kanssa, tai sano hänelle suutuspäissäni asioita joita tulisin myöhemmin katumaan. Minä en arjessa kovin puhu oloistani tai näytä sitä, ja oletan että mieheni jo tässä vaiheessa ymmärtäisi parista sanasta mikä vaihe on menossa, ja hyppäisi sillon puikkoihin. Mutta ei, eihän hän sitä tee, ei ymmärrä, ei kovin paljon osaa ajatella asioita meikäläisen näkökulmasta. En kuitenkaan jaksa tapella, annan asioiden mennä ns yhdestä sisään ja toisesta ulos, yritän itse jaksaa pyörittää pakkaa. Ja näinhän se menee...mitä kipeämpi ja ärtyneempi itse olen, sen villimpiä ja kurittomampia lapset ovat.
Meillä ei ole myöskään fyysistä turvaverkostoa, paikkaa jonne voisi lapset viedä edes hetkeksi purkamaan energiaa tai ihmistä/ihmisiä joilta voisi pyytää josko hakisivat lapset hetkeksi luokseen. Tämä tuottaa myös hankaluuksia sen suhteen miten lapsia hoidetaan jos olen todella kipeä. Enhän sillon pysty heitä hoitamaan, mutta aivan yhtä hasardia on minun viedä lapsia hoitoon kun tie hyppii edessä ja ajan kuin olisin kännissä. Yritin tähän asiaan saada tolkkua päivähoitotoimiston kanssa, josko olisi ketään joka pystyisi näinä poikkeuspäivinä hakemaan lapset hoitoon ja isänsä hakisi heidät kotiin. Ei onnistunut, joten ajellaan sitten hasardina.
Tämän arjen kanssa taisteluun kuuluu niin uskomattoman paljon asioita mitä edes mieheni ei osaa ajatella, saatika kukaan muu, puhumattakaan lääkäreistä/yleisesti hoitohenkilökunnasta. En olojani arjessa näytä, saatika ulkopuolisille, ja ehkäpä juuri sen takia niin kovin monen on tätä vaikea ymmärtää. Kipu ei näy ulospäin, se on vain minun sisässäni.
Jospa huomenna heräisin ilman migreeniä ja pääsisin myös selkää kuntouttamaan. Tässä kipuoravanpyörässä tahtoo sitten käydä niin että selkä kipeytyy kun en pääse tarpeeksi liikkumaan. Sykli on käynyt jo selväksi: migreeni 1-2 viikkoa -> jokunen päivä/max 1½ viikkoa migreenitöntä aikaa jollonka selän/hartioiden kuntoutusta migreenin estäessä jumpat ja liikkumiset -> selkä vähän paremmin hallinnassa -> migreeni -> ja näin se jatkuu.
Jospa huomenna jaksaisin taas olla äiti lapsilleni, olla heille läsnä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jospa huomenna pystyisin viedä pojan pyöräilemään ja käytäisiin vaikka jätskikiskalla. Jospa huomenna voisin maltilla opettaa pojalle pelaamista. Jospa huomenna en heti aamusta ärtyisi niin paljon kohta neljävuotiaasta joka ei vieläkään, kaikesta jauhamisesta ja opettelusta huolimatta, osaa erottaa aamupalaa ja iltapaa/aamua, päivää, iltta ja yötä toisistaan, vaan huutaa aamulla haluavansa iltapalaa. Jospa huomenna voisin itse tehdä jotain lasten kanssa, ilman että tarvisi suostutella ja maanitella miestä mukaan tai tekemään jotain lasten kanssa, käymään jossain. En jaksa enää pyytää ja rukoilla sitäkään, mädätköön omassa kuplassaan.
Että sellainen juhannus...
torstai 21. kesäkuuta 2012
Kolmas viikko
Ja näin on takanapäin kolme viikkoa nutrausta, mutta syöden kuitenkin porkkanaa, hedelmän tai pari päivässä ja suolasentuskaan vähärasvaista kinkkua viipale sillon toinen tällöin. Kiloja lähti tällä viikolla -2,2kg, olen tyytyväinen :) .
Maha on kyllä kutistunut todella paljon, mutta uudet mitat laitan vasta viikon päästä kun on neljä viikkoa laihdutusta takanapäin. Asetan ensi viikon tavoitteeksi saada pudotettua -2,8kg, se tarkottaisi neljän viikon pudotukseksi -10kg. Oishan se aika huisia! En toki putoa korkeelta jos näin ei tapahtuiskaan, mutta oishan se aika kivaa ;) .
Maha on kyllä kutistunut todella paljon, mutta uudet mitat laitan vasta viikon päästä kun on neljä viikkoa laihdutusta takanapäin. Asetan ensi viikon tavoitteeksi saada pudotettua -2,8kg, se tarkottaisi neljän viikon pudotukseksi -10kg. Oishan se aika huisia! En toki putoa korkeelta jos näin ei tapahtuiskaan, mutta oishan se aika kivaa ;) .
Juhannus lähenee
Sain aamulla soiton hoitotädiltä että hän on kipeä, joten lapset jäivät kotiin. Aamu ja aamupäivä menikin normaalissa hälinässä, ja tajusin vasta äsken (klo 12.30) että en ole vielä juonut ainuttakaan pirtelöä, vain vettä ja kahvia. Tämä on suurin ongelmani, miten ihmeessä VOI olla niin vaikeeta muistaa aamusyöminen ja säännöllinen rytmi?!?! Jotenkin varsinkin lasten kanssa ollessa tahtoo ajankulku sumentua, ja lopulta tosiaan huomaat syömättömyyden. Tuntuu menevän näin oli sitten tavallisella ruualla tai nutreilla.
Migreeni on toista päivää, voi että tympii. Minulla tällainen ei-niin-kova kohtaus tarkoittaa sitä että se kestää monta päivää, yleensä 1-2 viikkoa, ja on luonteeltaan painetta joka leviää niskaan ha hartioihin lihasjäykkyydeksi. Kädet ovat voimattomat ja tiputtelen kaikkea, näkö on sumea mutta ilman sahalaitoja, ei vaan voi kohdistaa katsetta ja tämä koneella olokin on melkosta tihrustamista. Hajuaisti terästyy ja tuntuu kuin ontelot olisi täynnä ilmaa, silmät ja nenä saattaa myös vuotaa, sekä korvat oireilee poksuen vuorotellen lukkoon ja auki, välillä myös kuulo alenee. Pyörryttää ja jonkin verran myös oksettaa. Tähän yleiseen pöhnä-oloon, huippaukseen ja paineeseen ei lääkkeet auta, mutta niska/hartiasärkyyn on niistä jonkin verran apua.
Sain joku aika sitten migreenilääkkeenkin, mutta nyt oli juuri vähän pisin aika, oireiden alettua, ilman päänsärkyä (=puolisentoista viikkoa), joten en ole päässyt kokeilemaan sitä. Olen sen verran herkkä lääkkeille että pitää jostain löytää aina uskallus kokeilla uutta, ikinä ei tiedä onko yliherkkä vai ei. Luulin jo eilen että tämä olisi hävinnyt ja näin ollen ollut harvinaista ollen vaan yhden päivän kohtaus, sillä illalla ei päänsärkyä ollut. Tämä aamu kyllä palautti taas maan pinnalle, mutta en uskaltanut koittaa tuota Imigrania kun olen yksin lasten kanssa...
Välillä tämä kipuilu tuntuu kyllä niin mahdottoman raskaalta kantaa. Normaalisti migreenistä kärsivä ihminen saa mennä pimeään huoneeseen ja nukkua sen pois, tietysti napaten ensiksi täsmälääkkeet, mutta minun pitää vaan jaksaa pyörittää kaikkea normaalisti. Tämä on niin pitkiä jaksoja, ettei millään voi vaan tavallaan alistua tälle ololle ja kivulle, kukas täällä lapset hoitaa ja pyörittää huushollia jos minä lakoan. Selkä ei myöskään tykkää joutenolosta eikä varsinkaan liiasta makaamisesta, joten senkin takia on pakko pitää itsensä liikkeessä. Loputon oravanpyörä joka meinaa hajottaa henkisesti. Olen aika hyvin saanut itseni pidettyä järjissäni ja iloisena, mutta nämä kovat kipupäivät tulee kyllä rehellisesti sanottuna koko ajan vaan vaikeammiksi kestää. En vaan jaksa niistä edes puhua kenenkään kanssa, tuntuu että olen jo aiemmin ihan tarpeeksi rasittanut läheisiä ihmisiä tällä höpinällä. Muutenkaan ei tee mieli jauhaa näistä, ei ne siitä muutu miksikään eikä auta kestämään, päinvastoin. Mitä enemmän kivuista puhuu, sen todellisempia ne ovat. Mitä aktiivisemmin niitä yrittää siirtää syrjään ja pakottaa itsensä toimimaan, sen enempi saa niitä siirrettyä syrjään, ei ajattele niitä. Varjopuolena todettakoot se että pysähtyessä ne iskee entistä kovemmin päälle ja todellisiksi. Mitä siis teen...no kirjotan tänne näitä tuntoja. Ehkä sekin hieman helpottaa.
Kestääkö kroonisesti kipuileva ihminen kipua paremmin kuin normitallaaja? Hmm, jaa-a, vähän kaksipiippuinen juttu. Sanoisin että kipukroonikko osaa mielellään hallita koviakin kipuja, se on pakko opetella jos meinaa elää. Toisinsanoen, jatkuvan kivun kestäminen on varmasti superluokkaa, mutta jos kivut kovenee koviksi ja henkinen kantti pettää, sillon mennään ja kovaa... Kivun kestämisen ja koko pakan voi keikauttaa pahasti päälaelleen joku pienempi juttu, jonka taas normitallaaja kestäisi suht hyvin lääkiten itseään ja maaten sängyssä. Nämä on todella vaikeita asioita ymmärtää, kipu kun ei monesti näy päällepäin eikä kipukroonikko kävele ympäriinsä valittaen, kipua ei myöskään voi mitata. Kivun kokeminen on jokaisella erilainen, miten kukaan voi sanoa koetko kovaa vai keskinkertaista kipua...
Asiasta kukkaruukkuun. Kuten syömisistä saattaa huomata, olen popsinut kiitettävästi porkkanoita ja sitrushedelmiä. Lopputulos alla, pitänee ehkä lopettaa jos en halua nahkaani kokonaan irti.
edit. syömisiä...
Ei nyt oikein tahdo pysyä homma kasassa pelkillä pusseilla...Noh, katsotaan kuinka tässä käy kun näin vetelee.
Tän päivän syömiset:
1 suklaapirtelö
1 mansikkapirtelö
1 crunchy chocolate-ateriapatukka (234kcal)
1 appelsiini
2 pientä porkkanaa
5 ohuen ohut palvikinkkuviipaletta
Että voihan iltasyöpöttelyhimot sentään! Ja miten taas kävi sitrushedelmäkiellon ja porkkanakiellon kanssa...Saakelin selkärangaton akka! Huomenna punnituspäivä, kääk.
Migreeni on toista päivää, voi että tympii. Minulla tällainen ei-niin-kova kohtaus tarkoittaa sitä että se kestää monta päivää, yleensä 1-2 viikkoa, ja on luonteeltaan painetta joka leviää niskaan ha hartioihin lihasjäykkyydeksi. Kädet ovat voimattomat ja tiputtelen kaikkea, näkö on sumea mutta ilman sahalaitoja, ei vaan voi kohdistaa katsetta ja tämä koneella olokin on melkosta tihrustamista. Hajuaisti terästyy ja tuntuu kuin ontelot olisi täynnä ilmaa, silmät ja nenä saattaa myös vuotaa, sekä korvat oireilee poksuen vuorotellen lukkoon ja auki, välillä myös kuulo alenee. Pyörryttää ja jonkin verran myös oksettaa. Tähän yleiseen pöhnä-oloon, huippaukseen ja paineeseen ei lääkkeet auta, mutta niska/hartiasärkyyn on niistä jonkin verran apua.
Sain joku aika sitten migreenilääkkeenkin, mutta nyt oli juuri vähän pisin aika, oireiden alettua, ilman päänsärkyä (=puolisentoista viikkoa), joten en ole päässyt kokeilemaan sitä. Olen sen verran herkkä lääkkeille että pitää jostain löytää aina uskallus kokeilla uutta, ikinä ei tiedä onko yliherkkä vai ei. Luulin jo eilen että tämä olisi hävinnyt ja näin ollen ollut harvinaista ollen vaan yhden päivän kohtaus, sillä illalla ei päänsärkyä ollut. Tämä aamu kyllä palautti taas maan pinnalle, mutta en uskaltanut koittaa tuota Imigrania kun olen yksin lasten kanssa...
Välillä tämä kipuilu tuntuu kyllä niin mahdottoman raskaalta kantaa. Normaalisti migreenistä kärsivä ihminen saa mennä pimeään huoneeseen ja nukkua sen pois, tietysti napaten ensiksi täsmälääkkeet, mutta minun pitää vaan jaksaa pyörittää kaikkea normaalisti. Tämä on niin pitkiä jaksoja, ettei millään voi vaan tavallaan alistua tälle ololle ja kivulle, kukas täällä lapset hoitaa ja pyörittää huushollia jos minä lakoan. Selkä ei myöskään tykkää joutenolosta eikä varsinkaan liiasta makaamisesta, joten senkin takia on pakko pitää itsensä liikkeessä. Loputon oravanpyörä joka meinaa hajottaa henkisesti. Olen aika hyvin saanut itseni pidettyä järjissäni ja iloisena, mutta nämä kovat kipupäivät tulee kyllä rehellisesti sanottuna koko ajan vaan vaikeammiksi kestää. En vaan jaksa niistä edes puhua kenenkään kanssa, tuntuu että olen jo aiemmin ihan tarpeeksi rasittanut läheisiä ihmisiä tällä höpinällä. Muutenkaan ei tee mieli jauhaa näistä, ei ne siitä muutu miksikään eikä auta kestämään, päinvastoin. Mitä enemmän kivuista puhuu, sen todellisempia ne ovat. Mitä aktiivisemmin niitä yrittää siirtää syrjään ja pakottaa itsensä toimimaan, sen enempi saa niitä siirrettyä syrjään, ei ajattele niitä. Varjopuolena todettakoot se että pysähtyessä ne iskee entistä kovemmin päälle ja todellisiksi. Mitä siis teen...no kirjotan tänne näitä tuntoja. Ehkä sekin hieman helpottaa.
Kestääkö kroonisesti kipuileva ihminen kipua paremmin kuin normitallaaja? Hmm, jaa-a, vähän kaksipiippuinen juttu. Sanoisin että kipukroonikko osaa mielellään hallita koviakin kipuja, se on pakko opetella jos meinaa elää. Toisinsanoen, jatkuvan kivun kestäminen on varmasti superluokkaa, mutta jos kivut kovenee koviksi ja henkinen kantti pettää, sillon mennään ja kovaa... Kivun kestämisen ja koko pakan voi keikauttaa pahasti päälaelleen joku pienempi juttu, jonka taas normitallaaja kestäisi suht hyvin lääkiten itseään ja maaten sängyssä. Nämä on todella vaikeita asioita ymmärtää, kipu kun ei monesti näy päällepäin eikä kipukroonikko kävele ympäriinsä valittaen, kipua ei myöskään voi mitata. Kivun kokeminen on jokaisella erilainen, miten kukaan voi sanoa koetko kovaa vai keskinkertaista kipua...
Asiasta kukkaruukkuun. Kuten syömisistä saattaa huomata, olen popsinut kiitettävästi porkkanoita ja sitrushedelmiä. Lopputulos alla, pitänee ehkä lopettaa jos en halua nahkaani kokonaan irti.
edit. syömisiä...
Ei nyt oikein tahdo pysyä homma kasassa pelkillä pusseilla...Noh, katsotaan kuinka tässä käy kun näin vetelee.
Tän päivän syömiset:
1 suklaapirtelö
1 mansikkapirtelö
1 crunchy chocolate-ateriapatukka (234kcal)
1 appelsiini
2 pientä porkkanaa
5 ohuen ohut palvikinkkuviipaletta
Että voihan iltasyöpöttelyhimot sentään! Ja miten taas kävi sitrushedelmäkiellon ja porkkanakiellon kanssa...Saakelin selkärangaton akka! Huomenna punnituspäivä, kääk.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Elämä voittaa taas
Noniin, eilisen märehtimispäivän jälkeen on taas noustu kuopasta ja elämä näyttää taas asteen verran valoisammalta. Anteeksi vaan eilinen ranteet auki-purkaus ;) . Ainut vaan että tänään iski melkonen migreeni, koitamma selvitä ja yritän ajatella että nää on mun elämää, yritän iloita migreenittömistä/hartiakivuttomista päivistä (=vähäkipuisista päivistä).
Vedin tänään päälleni t-paidan joka vielä pari viikkoa sitten oli aivan tiukka ja nuoleva. Mietin itsekseni onko paita venynyt, vai mitä ihmettä on tapahtunut, mutta kait se vaan pitää tajuta että jotain on tapahtunut tämän kropan pienenemisen suhteen. Kävin vaa'alla ja otin mitat, ja meinasin lentää pyllylleni. On nimittäin maha pienentynyt aika kivasti!
Paino liikkuu sillä vauhdilla kun se liikkuu, muistutan itseäni jatkuvasti siitä että sen EI tarvi tippua 4kg viikossa, vaan jo kilonkin viikkopudotus on todella hyvä juttu. Eihän tässä ole minnekään kiire eikä tämä nutraaminen ole sen vaikeempaa mitä joku muu tapa olisi, sanoisin että jopa helpompaakin. Tuntuu että olen vapautunut jostain kahleista kun ei tarvitse miettiä joka suupalasta.
Tänään syötyä:
1 mansikkapirtelö
1 hot&cold mocca (nää on paikallisessa tavaratalossa 4,90€/pkt)
1 pieni porkkana
1 ohuen ohut siivu keittokinkkua
3 lohkoa klementiiniä
1 mansikkapirtelö
4 pienen pientä varhaisporkkanaa
1 pieni appelsiini
Vedin tänään päälleni t-paidan joka vielä pari viikkoa sitten oli aivan tiukka ja nuoleva. Mietin itsekseni onko paita venynyt, vai mitä ihmettä on tapahtunut, mutta kait se vaan pitää tajuta että jotain on tapahtunut tämän kropan pienenemisen suhteen. Kävin vaa'alla ja otin mitat, ja meinasin lentää pyllylleni. On nimittäin maha pienentynyt aika kivasti!
Paino liikkuu sillä vauhdilla kun se liikkuu, muistutan itseäni jatkuvasti siitä että sen EI tarvi tippua 4kg viikossa, vaan jo kilonkin viikkopudotus on todella hyvä juttu. Eihän tässä ole minnekään kiire eikä tämä nutraaminen ole sen vaikeempaa mitä joku muu tapa olisi, sanoisin että jopa helpompaakin. Tuntuu että olen vapautunut jostain kahleista kun ei tarvitse miettiä joka suupalasta.
Tänään syötyä:
1 mansikkapirtelö
1 hot&cold mocca (nää on paikallisessa tavaratalossa 4,90€/pkt)
1 pieni porkkana
1 ohuen ohut siivu keittokinkkua
3 lohkoa klementiiniä
1 mansikkapirtelö
4 pienen pientä varhaisporkkanaa
1 pieni appelsiini
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Harmaa päivä
Kaikin puolin harmaa päivä ja ranteet auki-fiilis. En voi käsittää mistä aina löydän energiaa nostaa itseni elävien kirjoihin näiden synkkien päivien jälkeen. Tosiasiassahan meillä on kaikki aivan sekasin, talous ja tulevaisuus. Mistä hankkia rahaa, kun ei enää ole mitään mistä tai millä hankkia. Miten jaksaa elää seuraavaan päivää, kun kaikki asiat vastustaa. Mitä tahansa meille tapahtuukin, on se aina pahaa, eikä mikään asia mene helpoimman kautta. Tai edes keskivaikean kautta...
Mitä hiton järkeä on yrittää mitään, missään asiassa, kun ne yritykset ei tuota tulosta, tai tuloksen saaminen on kohtuuttoman ponnistelun takana. Miten jaksaa mitään, kun joka solu huutaa että mä en enää jaksa, mitään! Hermokipu päällä=en ole liikkunut kun tuntuu etten saa vuorokausiin lisää tunteja ja aina iskee joku rankkasade tai vastaava ust kun oisin lähdössä. En halua kuolla, mutten jaksa tällaista elämääkään. Tänään on niin pirun synkkä päivä, en osaa nähdä valoa missään päässä, eikä helpotusta tilanteisiin ole luvassa.
Minussa ei ole enää mitään hyvää tai ihanaa, kaunista. Olen kolmekymppinen nainen vankina sairaassa ja lihavassa ruumiissa, mummon vartalossa. Tätäkö tämä elämä on, loppuikäni? Kyllä se näin taitaa olla, ei tässä ole tiedossa mitään ihmeparantumista.
Olispa olemassa jotain hyviä haltiakeijuja jotka osaisivat taikoa pahan olon pois. En ole masentunut enkä muuten "allapäin", olen vaan niin mahdottoman väsynyt tähän jatkuvaan taisteluun ja vastoinkäymisiin. Ei kait tällaista kukaan jaksa?
Olen unohtanut miltä tuntui olla terve, miltä tuntui tehdä mitä vaan. Kun esteenä ei ollut mikään muu kuin aika tai joku muu toisarvoinen asia. Miltäköhän tuntui kun ei ollut jatkuvaa kipua?
Muistan kirkkaasti kun tämä selkä alkoi pahasti oireilla, istuin illalla keinutuolissa ja syötin pientä vauvaani. Vaikka kipu ei vielä siinä vaiheessa ollut järjenvievää, tiesin että tämä on nyt menoa. Olen aina jotenkin osannut aavistaa asioita ennalta, ja aavistin että se oli viimeinen kerta kun imetin ja viimeinen hetki ns entistä elämääni. Painoin mieleeni lapsen tuoksun, sen hetken, onnellisuuden tunteen, kodin ilmapiirin, pienen vauvan rauhan kun oli äitinsä rinnalla. Tiesin etten koskaan enää saa sitä takaisin.
Tämän nuoremman lapsen vauva-aika, tyttären vauva-aika, on mennyt täysin sumussa. Mieleni jäi siihen iltaan, siihen hetkeen, kaikki sen jälkeen on hämärän peitossa. Siitä aukesi helvetti jota en enää kirkkaasti muista, tavallaan. Miten meillä voi tällä hetkellä kirmata 1½v pikkuriiviö, kun muistini katkeaa tuohon iltaan/aikaan jolloin lapsi oli noin 2,5kk vanha (en tarkkaan muista).
En saanut olla tyttärelleni äiti, hänet hoiti muut ihmiset, vieraatkin. Tänäpäivänä en kykene olemaan lapsilleni se äiti, joka minun pitäisi olla. En voi lennättää heitä, en hyppiä sängyllä, en juosta hippaa, en myllätä, en istua lattialla leikkimässä enkä olla kärsivällinen. Tämä sairaus on vienyt minulta myös hermot, kipu tekee ärhäkäksi. Arjen rankkuus tekee minut kipeäksi ja olen lyhytpinnainen koska en meinaa selvitä siitä. Ne on ne pienet asiat...1½ vuotiaan perään säntääminen kun hän juoksee karkuun, maitojen pyyhkiminen lattialta, jatkuva pahanteosta pois nostaminen, syöksyminen ottamaan kiinni kun hän tippuu tuolilta, jatkuva sotku ja siivoaminen...
Mistä löydän energiaa ja aikaa liikkumiseen? Ei se ole niin yksinkertaista tai mustavalkoista että sen kun vaan järjestää aikaa, onhan lapset päivät hoidossa. Aina tulee jotain. Joku meno, fyssari, muita selvitettäviä asioita, ruuantekoa, kipuja, rankkasade, you name it. Jokaisen toiminnon jälkeen tarvin lepohetken, teen aina yhden asian ja lepään. Se kuusituntinen mitä lapset ovat hoidossa, menee tällä kaavalla hyvin nopeasti.
Olen niin yksin, kovin yksin. Näen joskus joitain ihmisiä, mutta kukaan muu ei voi tietää miten yksinäistä on kannatella harteillaan kaikkea tätä. Miten yksinäiseksi kipu tekee. Kukaan muu ei tiedä ajatuksiani, niitä todellisia. He näkevät vain taistelevan kuoren.
Mitä hiton järkeä on yrittää mitään, missään asiassa, kun ne yritykset ei tuota tulosta, tai tuloksen saaminen on kohtuuttoman ponnistelun takana. Miten jaksaa mitään, kun joka solu huutaa että mä en enää jaksa, mitään! Hermokipu päällä=en ole liikkunut kun tuntuu etten saa vuorokausiin lisää tunteja ja aina iskee joku rankkasade tai vastaava ust kun oisin lähdössä. En halua kuolla, mutten jaksa tällaista elämääkään. Tänään on niin pirun synkkä päivä, en osaa nähdä valoa missään päässä, eikä helpotusta tilanteisiin ole luvassa.
Minussa ei ole enää mitään hyvää tai ihanaa, kaunista. Olen kolmekymppinen nainen vankina sairaassa ja lihavassa ruumiissa, mummon vartalossa. Tätäkö tämä elämä on, loppuikäni? Kyllä se näin taitaa olla, ei tässä ole tiedossa mitään ihmeparantumista.
Olispa olemassa jotain hyviä haltiakeijuja jotka osaisivat taikoa pahan olon pois. En ole masentunut enkä muuten "allapäin", olen vaan niin mahdottoman väsynyt tähän jatkuvaan taisteluun ja vastoinkäymisiin. Ei kait tällaista kukaan jaksa?
Olen unohtanut miltä tuntui olla terve, miltä tuntui tehdä mitä vaan. Kun esteenä ei ollut mikään muu kuin aika tai joku muu toisarvoinen asia. Miltäköhän tuntui kun ei ollut jatkuvaa kipua?
Muistan kirkkaasti kun tämä selkä alkoi pahasti oireilla, istuin illalla keinutuolissa ja syötin pientä vauvaani. Vaikka kipu ei vielä siinä vaiheessa ollut järjenvievää, tiesin että tämä on nyt menoa. Olen aina jotenkin osannut aavistaa asioita ennalta, ja aavistin että se oli viimeinen kerta kun imetin ja viimeinen hetki ns entistä elämääni. Painoin mieleeni lapsen tuoksun, sen hetken, onnellisuuden tunteen, kodin ilmapiirin, pienen vauvan rauhan kun oli äitinsä rinnalla. Tiesin etten koskaan enää saa sitä takaisin.
Tämän nuoremman lapsen vauva-aika, tyttären vauva-aika, on mennyt täysin sumussa. Mieleni jäi siihen iltaan, siihen hetkeen, kaikki sen jälkeen on hämärän peitossa. Siitä aukesi helvetti jota en enää kirkkaasti muista, tavallaan. Miten meillä voi tällä hetkellä kirmata 1½v pikkuriiviö, kun muistini katkeaa tuohon iltaan/aikaan jolloin lapsi oli noin 2,5kk vanha (en tarkkaan muista).
En saanut olla tyttärelleni äiti, hänet hoiti muut ihmiset, vieraatkin. Tänäpäivänä en kykene olemaan lapsilleni se äiti, joka minun pitäisi olla. En voi lennättää heitä, en hyppiä sängyllä, en juosta hippaa, en myllätä, en istua lattialla leikkimässä enkä olla kärsivällinen. Tämä sairaus on vienyt minulta myös hermot, kipu tekee ärhäkäksi. Arjen rankkuus tekee minut kipeäksi ja olen lyhytpinnainen koska en meinaa selvitä siitä. Ne on ne pienet asiat...1½ vuotiaan perään säntääminen kun hän juoksee karkuun, maitojen pyyhkiminen lattialta, jatkuva pahanteosta pois nostaminen, syöksyminen ottamaan kiinni kun hän tippuu tuolilta, jatkuva sotku ja siivoaminen...
Mistä löydän energiaa ja aikaa liikkumiseen? Ei se ole niin yksinkertaista tai mustavalkoista että sen kun vaan järjestää aikaa, onhan lapset päivät hoidossa. Aina tulee jotain. Joku meno, fyssari, muita selvitettäviä asioita, ruuantekoa, kipuja, rankkasade, you name it. Jokaisen toiminnon jälkeen tarvin lepohetken, teen aina yhden asian ja lepään. Se kuusituntinen mitä lapset ovat hoidossa, menee tällä kaavalla hyvin nopeasti.
Olen niin yksin, kovin yksin. Näen joskus joitain ihmisiä, mutta kukaan muu ei voi tietää miten yksinäistä on kannatella harteillaan kaikkea tätä. Miten yksinäiseksi kipu tekee. Kukaan muu ei tiedä ajatuksiani, niitä todellisia. He näkevät vain taistelevan kuoren.
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Rouskista vaan ja lisää porkkanaa
MINÄ EN PERKELE ANNA PERIKSI!
Ihan hirrrrveä syöpöttelyntuska, taitaa olla menkat tulollaan. Oikeastaan koko viikonloppu mennyt enempi tai vähempi ruuantuskassa, tai lähinnä napostelutuskassa, mutta yritän pitää pintani. Ihan selkesäti tuo noin 550kcal on minulle liian vähän, liikun sen verran paljon, eli 1-2 klementiiniä sekä pari palaa palvikinkkua päivässä + iltaporkkanat on vähimmäisvaatimus nutrien lisäksi jotta pysyn pystyssä.
Jos vedän ihan puhtaasti pelkillä pusseilla, huippaa niin kamalasti etten pysty toimimaan arjessa pienten lasten kanssa. Arki sisältää sen verran paljon kyykistelyä ja kumartelua, etten voi ottaa riskiä siitä että heitän yksin lasten kanssa ollessa ketarat kattoa kohti.
Viimeiset neljä päivää menikin rakkaan ystävän kanssa maailmaa parantaen, siitä onkin monta vuotta aikaa kun viimeksi ollaan kunnolla nähty, ajan kanssa. Ystäväni on ammattiurheilija, ja onhan se aina hyvä muistutus nähdä minkälaisena kroppa pysyy terveillä elämäntavoilla, urheilulla ja hyvillä geeneillä, vaikka on kaksi ISOA lasta synnyttänytkin. Toivon hänelle voimaa ja rohkeutta uudessa elämäntilanteessa, aivan upea nainen.
Samalla tietysti toisen "ääripään" näkeminen muistuttaa omasta vajavaisuudesta, siitä miten kroppa on kolmekymppisenä kuin kasikymppisellä mummolla.
Tänään syöty:
1 hot&cold mocca
100g rasvatonta palvikinkkua sillon tällöin napsittuna
1 pieni lautasellinen itsetehtyä kasvissosekeittoa
1 mansikkapirtelö
3 pientä porkkanaa
1 klementiini
Tuntuu että olen jatkuvasti mupeltamassa jotain, ja niin kait olenkin kun nuo kaikki on ripoteltu pitkin päivää...
Olo on lähinnä tällainen
Ihan hirrrrveä syöpöttelyntuska, taitaa olla menkat tulollaan. Oikeastaan koko viikonloppu mennyt enempi tai vähempi ruuantuskassa, tai lähinnä napostelutuskassa, mutta yritän pitää pintani. Ihan selkesäti tuo noin 550kcal on minulle liian vähän, liikun sen verran paljon, eli 1-2 klementiiniä sekä pari palaa palvikinkkua päivässä + iltaporkkanat on vähimmäisvaatimus nutrien lisäksi jotta pysyn pystyssä.
Jos vedän ihan puhtaasti pelkillä pusseilla, huippaa niin kamalasti etten pysty toimimaan arjessa pienten lasten kanssa. Arki sisältää sen verran paljon kyykistelyä ja kumartelua, etten voi ottaa riskiä siitä että heitän yksin lasten kanssa ollessa ketarat kattoa kohti.
Viimeiset neljä päivää menikin rakkaan ystävän kanssa maailmaa parantaen, siitä onkin monta vuotta aikaa kun viimeksi ollaan kunnolla nähty, ajan kanssa. Ystäväni on ammattiurheilija, ja onhan se aina hyvä muistutus nähdä minkälaisena kroppa pysyy terveillä elämäntavoilla, urheilulla ja hyvillä geeneillä, vaikka on kaksi ISOA lasta synnyttänytkin. Toivon hänelle voimaa ja rohkeutta uudessa elämäntilanteessa, aivan upea nainen.
Samalla tietysti toisen "ääripään" näkeminen muistuttaa omasta vajavaisuudesta, siitä miten kroppa on kolmekymppisenä kuin kasikymppisellä mummolla.
Tänään syöty:
1 hot&cold mocca
100g rasvatonta palvikinkkua sillon tällöin napsittuna
1 pieni lautasellinen itsetehtyä kasvissosekeittoa
1 mansikkapirtelö
3 pientä porkkanaa
1 klementiini
Tuntuu että olen jatkuvasti mupeltamassa jotain, ja niin kait olenkin kun nuo kaikki on ripoteltu pitkin päivää...
Olo on lähinnä tällainen
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Edistystä...kö?
Laitan muutaman kuvan tämän vuoden puolelta sekä nykytilanteesta. Alkuvuodesta olin todella pahassa kunnossa, ja etenkin turvoksissa, vaikean sairaustilanteen ja liikkumattomuuden takia.
Kuvakollaasin oikeanpuoleinen kuva on otettu tammikuussa 2012, vasemmanpuoleinen maaliskuussa 2012.
Tämänhetkinen tilanne...
Ja kuten huomata saattaa, ongelmakohtani ei varsinaisesti ole maha, se kyllä pienenee kun turvotus laskee ja kilot häviää. Ongelmakohtani ovat reidet ja allit, hyh, ja niillehän ei tietenkään tapahdu mitään ennenkuin alkaa olla hävinnyt sellanen 20-40kg.
ps. Jos joku tunnistaa kuvista, niin olkaa hyvä ja pitäkää henkilöllisyyteni omana tietonanne, en halua esiintyä ns julkisesti.
Kuvakollaasin oikeanpuoleinen kuva on otettu tammikuussa 2012, vasemmanpuoleinen maaliskuussa 2012.
Tämänhetkinen tilanne...
Ja kuten huomata saattaa, ongelmakohtani ei varsinaisesti ole maha, se kyllä pienenee kun turvotus laskee ja kilot häviää. Ongelmakohtani ovat reidet ja allit, hyh, ja niillehän ei tietenkään tapahdu mitään ennenkuin alkaa olla hävinnyt sellanen 20-40kg.
ps. Jos joku tunnistaa kuvista, niin olkaa hyvä ja pitäkää henkilöllisyyteni omana tietonanne, en halua esiintyä ns julkisesti.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Toinen viikko
*huokaus*
Täysnutrauksella ja vain -1kg viikossa, olen pettynyt. Yhteensä kuitenkin parissa viikossa -5kg, on kait se ihan hyvä. Katsotaan vaan nyt käykö tämänKIN kanssa niin että kroppa alkaa junnaamaan eikä paino lopulta liiku kun max -0,5kg viikossa, sellasta en nimittäin jaksa enkä henkisesti kestä. Kroppani on sairas paskiainen joka ei millään luovu kiloistaan... *hmmmmpf*.
Ja joo joo, -5kg kahdessa viikossa on hyvä tulos, mutta kun tunnen tän kroppani ja todella pelkään että tämän minun viimeisenkin oljenkorren kanssa käy niin että joudun tekemään kohtuuttomasti töitä sen eteen että lähtee edes -0,5 - -1kg viikossa.
Täysnutrauksella ja vain -1kg viikossa, olen pettynyt. Yhteensä kuitenkin parissa viikossa -5kg, on kait se ihan hyvä. Katsotaan vaan nyt käykö tämänKIN kanssa niin että kroppa alkaa junnaamaan eikä paino lopulta liiku kun max -0,5kg viikossa, sellasta en nimittäin jaksa enkä henkisesti kestä. Kroppani on sairas paskiainen joka ei millään luovu kiloistaan... *hmmmmpf*.
Ja joo joo, -5kg kahdessa viikossa on hyvä tulos, mutta kun tunnen tän kroppani ja todella pelkään että tämän minun viimeisenkin oljenkorren kanssa käy niin että joudun tekemään kohtuuttomasti töitä sen eteen että lähtee edes -0,5 - -1kg viikossa.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Päivän puheenaihe...
... PALLIT !!!
Meidän isi kävi tänään vasektomiassa (sterilisaatio), hatunnosto hänelle. Kaverinsa on ollut tässä illan ja alkaa olla jo aika hulvatonta palli-juttua. Mies tuli vessasta hirmu räkänaurun kanssa..."Aamulla tuolla oli vielä kaksi kivestä, mutta nyt on yksi yksinäinen ampparipesä". x)
Ihanhan tuo on kunnossa ja kivutkaan ei kuulemma ole mitenkään ylitsepääsemättömät, sanoi että jos tarvis niin menis ehdottomasti uudestaan ja voi suositella kaikille.
Nutraus sujuu hyvin, ainut vaan että päivät ja viikot matelee. Ei sen vuoksi että ois vaikeuksia pysyä ruodussa, vaan sen takia että haluaisi jo nähdä suuria muutoksia omassa kropassa. Kaikkimullehetinytniinkuoisjokiitosnam!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
Meidän isi kävi tänään vasektomiassa (sterilisaatio), hatunnosto hänelle. Kaverinsa on ollut tässä illan ja alkaa olla jo aika hulvatonta palli-juttua. Mies tuli vessasta hirmu räkänaurun kanssa..."Aamulla tuolla oli vielä kaksi kivestä, mutta nyt on yksi yksinäinen ampparipesä". x)
Ihanhan tuo on kunnossa ja kivutkaan ei kuulemma ole mitenkään ylitsepääsemättömät, sanoi että jos tarvis niin menis ehdottomasti uudestaan ja voi suositella kaikille.
Nutraus sujuu hyvin, ainut vaan että päivät ja viikot matelee. Ei sen vuoksi että ois vaikeuksia pysyä ruodussa, vaan sen takia että haluaisi jo nähdä suuria muutoksia omassa kropassa. Kaikkimullehetinytniinkuoisjokiitosnam!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Sunnuntaihälinää
Mitäpäs sitä muutakaan meidän perhe teki koko päivän, kun ulkoili. Isi keksi polttaa risuja ja minä toimin kokkomestarina, nakkelin samalla vähän puita liiteriin. Meillä on aina keväisin ja kesäisin melkonen homma kun pitää saada tehtyä noin 35 mottia puita talvea varten, talo nimittäin lämpeää täysin puulla. Onneksi näillä seuduilla puita riittää, ja tänä vuonna saatiikin todella kivasti naapurilta puut, mies vaan kävi kaatamassa ne ja toi pihaan. Tulihan tuota taas jonkun verran kitkettyä rikkaruohojakin, niitä riittää aina vaan.
Mies lähti neljäksi tiekunnan kokoukseen, ja minä täällä taas kirosin mielessäni tätä jatkuvaa "yh-elämää". Tuntuu että olen nykyään yksin vastuussa lapsista ja huushollista, kaikesta juoksevasta. Aivan tyhmäähän se on näistä asioista hermostua, toinen kuitenkin yrittää parhaansa ja tekee töitä jotta perhe pärjäisi edes jotenkin, minä ruoja kun en tuo taloon kuin minimi-sairauspäivärahan. Noh mutta, vaikka toinen yrittääkin, niin tosiasia on se että minulle tämä arki on ekstraraskasta kaikkine lisämausteineen, eli särkyineen ja liikerajoituksineen. Tarvisin välillä kovasti kaveria lastenhoidon suhteen, varsinkin iltaisin kun lapset on villeimmillään ja pitäisi suorittaa pisut ja pesut. Onneksi lapset kasvaa koko ajan...
Päivällä meinasi taas olla nälkä, mutta söin jälleen ekan pirtelön klo 13 paikkeilla, eli saattaapi johtua siitäkin. Tein muulle perheelle pottu-kanavuokaa ja kaikki inhosi sitä, yhyy, suutuin taasen oikein kivasti ja möykkäsin kolmevuotiaalle. Olen kuitenkin pärjännyt tämän päivän neljällä nutri-annoksella, joista yksi oli patukka (kaloreita hivenen enemmän mitä pirtelöissä), sekä yhdellä porkkanalla.
Tiedättekö mikä on salainen haaveeni?
Tanssiminen. En osaa tanssia, vaikka primääriperheessä yksi siskoistani teki sitä nuorempana ammatikseen. Minua tosin kiinnostaa lavatanssit ja varsinkin lattarit, olisi ihana päästellä menemään. Valitettavasti fyysinen kunto ja habitus ei sellaista nykytilassa salli, mutta saahan sitä aina haaveilla? En myöskään taida omata tarpeeksi rohkeutta mennäkseni johonkin tanssikurssille, mutta jos vaikka edelleen salaa unelmoin siitä miten voisin tanssimalla näyttää musiikista tulevan tunteen. Liitää vapaana tanssilattialla, piittaamatta mistään muusta.
Olen myös miettinyt miten mahtaisin pukeutua, jos voisin valita itselleni mitä tahansa vaatteita, eikä vain niitä vaatteita jotka mahtuu päälle, kaapuja. Pukeutuminen on minulle vähän niinkuin sisustus, olen mieltynyt moneen eri makuun. Arkisin tykkäisin käyttää kaikenlaisia ihania sporttivaatteita, mutta muuten tilaisuudesta riippuen vain taivas olisi rajana. Olen mieltynyt fiftarivaatteisiin ja niiden naisellisuuteen, mutta en ehkä niinsanotusti elämäntyylillisesti. Tietyt tilaisuudet vaativat vähän konservatiivisempaa pukeutumista, ja oishan se mahtavaa vetää joskus päällensä kunnon pencil-hame tms. Toisaalta en voi enää koskaan käyttää korkokenkiä, joten kaikki nämä jäänee haaveeksi, mutta ei se mitään.
Mies lähti neljäksi tiekunnan kokoukseen, ja minä täällä taas kirosin mielessäni tätä jatkuvaa "yh-elämää". Tuntuu että olen nykyään yksin vastuussa lapsista ja huushollista, kaikesta juoksevasta. Aivan tyhmäähän se on näistä asioista hermostua, toinen kuitenkin yrittää parhaansa ja tekee töitä jotta perhe pärjäisi edes jotenkin, minä ruoja kun en tuo taloon kuin minimi-sairauspäivärahan. Noh mutta, vaikka toinen yrittääkin, niin tosiasia on se että minulle tämä arki on ekstraraskasta kaikkine lisämausteineen, eli särkyineen ja liikerajoituksineen. Tarvisin välillä kovasti kaveria lastenhoidon suhteen, varsinkin iltaisin kun lapset on villeimmillään ja pitäisi suorittaa pisut ja pesut. Onneksi lapset kasvaa koko ajan...
Päivällä meinasi taas olla nälkä, mutta söin jälleen ekan pirtelön klo 13 paikkeilla, eli saattaapi johtua siitäkin. Tein muulle perheelle pottu-kanavuokaa ja kaikki inhosi sitä, yhyy, suutuin taasen oikein kivasti ja möykkäsin kolmevuotiaalle. Olen kuitenkin pärjännyt tämän päivän neljällä nutri-annoksella, joista yksi oli patukka (kaloreita hivenen enemmän mitä pirtelöissä), sekä yhdellä porkkanalla.
Tiedättekö mikä on salainen haaveeni?
Tanssiminen. En osaa tanssia, vaikka primääriperheessä yksi siskoistani teki sitä nuorempana ammatikseen. Minua tosin kiinnostaa lavatanssit ja varsinkin lattarit, olisi ihana päästellä menemään. Valitettavasti fyysinen kunto ja habitus ei sellaista nykytilassa salli, mutta saahan sitä aina haaveilla? En myöskään taida omata tarpeeksi rohkeutta mennäkseni johonkin tanssikurssille, mutta jos vaikka edelleen salaa unelmoin siitä miten voisin tanssimalla näyttää musiikista tulevan tunteen. Liitää vapaana tanssilattialla, piittaamatta mistään muusta.
Olen myös miettinyt miten mahtaisin pukeutua, jos voisin valita itselleni mitä tahansa vaatteita, eikä vain niitä vaatteita jotka mahtuu päälle, kaapuja. Pukeutuminen on minulle vähän niinkuin sisustus, olen mieltynyt moneen eri makuun. Arkisin tykkäisin käyttää kaikenlaisia ihania sporttivaatteita, mutta muuten tilaisuudesta riippuen vain taivas olisi rajana. Olen mieltynyt fiftarivaatteisiin ja niiden naisellisuuteen, mutta en ehkä niinsanotusti elämäntyylillisesti. Tietyt tilaisuudet vaativat vähän konservatiivisempaa pukeutumista, ja oishan se mahtavaa vetää joskus päällensä kunnon pencil-hame tms. Toisaalta en voi enää koskaan käyttää korkokenkiä, joten kaikki nämä jäänee haaveeksi, mutta ei se mitään.
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Mittoja
Ou nou, unohdin ottaa itsestäni lähtömitat!
Mahahan tässä on jo viikossa vetäytynyt huimasti, ja maha on minulla se kohta mikä ensimmäisenä myös häviää laihdutuksen myötä. Maha ja nekin vähäiset tissit mitä löytyy x). Mikähän olisi ajallisesti hyvä sykli mittojen ottamisessa? Kaksi viikkoa, kolme viikkoa vai neljä viikkoa?
Mahahan tässä on jo viikossa vetäytynyt huimasti, ja maha on minulla se kohta mikä ensimmäisenä myös häviää laihdutuksen myötä. Maha ja nekin vähäiset tissit mitä löytyy x). Mikähän olisi ajallisesti hyvä sykli mittojen ottamisessa? Kaksi viikkoa, kolme viikkoa vai neljä viikkoa?
Enerrrrrgiaa!
Virtaa löytyy, vaikka yöunet ovat nutrauksesta riippumattomista syistä monena yönä peräkkäin jääneet noin viiteen tuntiin. Söin päivän ensimmäisen pirtelön vasta tuossa klo 13.30, mutta ei se mitään, korjataan tilanne tiheämmällä syömisellä. Jos tällä viikon kokemuksella haluaa jotain huonoa tästä sanoa, niin se että näläntunne häviää hyvin tehokkaasti, ja omalla kohdallani se tarkoittaa sitä että meinaan helposti jättää nämä vähäisetkin kalorit syömättä.
Käytiin pitkästä aikaa koko perhe yhdessä kaupassa, jostain syystä nyt on paljon helpompaa ja jotenkin vapauttavampaa käydä kaupassakin kun ei tarvi miettiä omia syömisiään ja millä lihoisi mahdollisimman vähän. Sitähän se on ollut, jokapäiväinen stressi siitä kun kaikki mitä suuhuni pistää, tahtoo nostaa painoa.
Palkitsin hieman itseäni tästä hienosta motivaatiostani ja ensimmäisen viikon loistavasta tuloksesta. Ostin ihanan kesäkukka-köynnöksen sekä ovensuun amppeliin ison vaaleanpunaisen pelargonian ja sen kaveriksi ulkomurattia.
Nyt ylös, ulos ja pihamaan kaivuuseen! Liikettä kropalle ja tankkaamaan aurinkoenergiaa <3.
Mikähän kukka lie tämä? Joku köynnös jonka bongasin paikallisesta halpiskaupasta, ja oli niin ihanan värinen että muutti kyllä heti meille.
Toinen minulle tuntematon kukkanen oli joku aika sitten löytämäni Diana-kukka. Vähän niinkusta orvokin ja lobelian välimuoto, mutta väri on niiiiiiin ihana! (nuo ihanat alulaudat lähtee heti kunhan saan maalattua jonkun lankunpätkän.
ja illalla....
Tämä päivä meni vähän läskiksi syömisten suhteen, ja söin muiden kanssa kaksi pientä possun ulkofilepalaa (about 50-60g) ja salaattia. Arvelin että syön sitten tänään vain kolme nutri-annosta, ja näin tein, mutta nyt myöhäillasta iski nälkä ja tuon "ruokailun" jälkeen on ollu ihan kunnon mieliteot ruokaan, ja söinkin äsken vielä yhden pienehkön banaanin. Mitä tästä taas opimmekaan...Täysnutrauksella mennään. Jos erehtyy syömään aterian, iskee syömishimot päälle. Pyh ja pah.
Käytiin pitkästä aikaa koko perhe yhdessä kaupassa, jostain syystä nyt on paljon helpompaa ja jotenkin vapauttavampaa käydä kaupassakin kun ei tarvi miettiä omia syömisiään ja millä lihoisi mahdollisimman vähän. Sitähän se on ollut, jokapäiväinen stressi siitä kun kaikki mitä suuhuni pistää, tahtoo nostaa painoa.
Palkitsin hieman itseäni tästä hienosta motivaatiostani ja ensimmäisen viikon loistavasta tuloksesta. Ostin ihanan kesäkukka-köynnöksen sekä ovensuun amppeliin ison vaaleanpunaisen pelargonian ja sen kaveriksi ulkomurattia.
Nyt ylös, ulos ja pihamaan kaivuuseen! Liikettä kropalle ja tankkaamaan aurinkoenergiaa <3.
Mikähän kukka lie tämä? Joku köynnös jonka bongasin paikallisesta halpiskaupasta, ja oli niin ihanan värinen että muutti kyllä heti meille.
Toinen minulle tuntematon kukkanen oli joku aika sitten löytämäni Diana-kukka. Vähän niinkusta orvokin ja lobelian välimuoto, mutta väri on niiiiiiin ihana! (nuo ihanat alulaudat lähtee heti kunhan saan maalattua jonkun lankunpätkän.
ja illalla....
Tämä päivä meni vähän läskiksi syömisten suhteen, ja söin muiden kanssa kaksi pientä possun ulkofilepalaa (about 50-60g) ja salaattia. Arvelin että syön sitten tänään vain kolme nutri-annosta, ja näin tein, mutta nyt myöhäillasta iski nälkä ja tuon "ruokailun" jälkeen on ollu ihan kunnon mieliteot ruokaan, ja söinkin äsken vielä yhden pienehkön banaanin. Mitä tästä taas opimmekaan...Täysnutrauksella mennään. Jos erehtyy syömään aterian, iskee syömishimot päälle. Pyh ja pah.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Ensimmäinen viikko
Ensimmäinen viikko takanapäin ja mä tein sen! Ensimmäinen viikko on aina vaikein, ja kymmenet laihdutuskuurit menneisyydessä on opettanut, että urakka pitää aloittaa hetken mielijohteesta. Jos sitä suunnittelee ja vatvoo tyyliin maanantaina aloitan, niin se aloitus ei koskaan tapahdu.
Päätin viime perjantaina että nyt on se hetki, alan nutraamaan näin viikonloppua vasten, se on paljon viisaampaa kun aina odottaa sitä iänikuista maanantaita. Rahat oli loppu, kaapissa aikoinaan ostetun 5-day dietin jäämistöt (en kertakaikkiaan saanu niistä alas muuta kun pirtelöt), kaverilta saadut Cambridge-kuurin kanakeitot sekä avaamaton pönttö Herbalifen mansikanmakuista proteiinijuomaa.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan aioin aloittaa Cambridge-dieetin, mutta hintansa sekä alueeni vaikeasti tavoiteltavan valmentajan takia jäi asia lopulta unholaan. Satuin kuitenkin viime viikolla törmäämään pariin kaveriin jotka ovat laihduttaneet hurjasti, ja selvityksien jälkeen kävi ilmi että kumpikin nutraa. Hyvistä tuloksista rohkaistuneena päätin aloittaa tällaisella tyylien kirjolla, eli käyttää kaapissa olevat pussit pois, ja sen jälkeen siirtyä kokonaan nutraukseen. Aloituksen ajankohta osui myös ajalle jollonka podin flunssaa, joten arvelin saavani kaksi kärpästä samalla iskulla: pussisoppadieetin alun päänsärky, väsymys ja huimaus meni flunssan piikkiin. Viikonloppu meni kärvistellessä, mutta jo maanantaina oli ihan ok olo, vaikkakin edelleen kärsin päänsärystä.
Tiistaina koitti vaikea päivä, todella vaikea. Nutrilettin pirtelöt loppuivat, eikä ollut varaa ostaa uusia, oli siis mentävä Herbalifella ja Cambridgen kanakeitolla...Nälkä oli aivan kamala! Oltiin lasten kanssa koko ilta ulkona pihahommissa ja käytiin lenkillä, herbahöperössä ei vissiin potkut riittäny tän kropan ylläpitoon. Olin kertakaikkiaan lyhistyä voimattomuuteen ja illalla maha piti järkyttävää meteliä, mutta onneksi löysin yhden Nutrilettin patukan ja se rauhoitti tilanteen. En antanut periksi, hyvä minä!
Keskiviikkona sain taas rahaa ja lisää pirtelöitä, siitä lähtien ollaankin menty täysin nutreilla, paitsi tänään söin päivälliseksi Cambridgen kanakeiton, se on niin mahdottoman hyvää. Näläntuntemuskin korjaantu heti kun sain nutrit kehiin, kumma juttu...
Keskiviikko-torstai meni muutenkin pää kolmantena jalkana juostessa, ja illat olin soittotreeneissä. Hävettää myöntää, mutta kumpanakin päivänä meni vain kolme pirtelöä, eli kaloreita kumpaakin päivää kohden tuli vaivaiset reilu 300kcal. Huh, noh, nälkää en kuitenkaan tuntenut ja treenitkin meni ilman ongelmia. Ehken saatto olla pinna hieman kireämmällä mitä normaalisti ;).
Sittenpä se koitti perjantai, punnituspäivä, ja voi mikä yllätys minua odottikaan. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella näkeväni vaa'assa sellaisia lukemia... MIINUS NELJÄ KILOA VIIKOSSA! Aivan huimaa, ja anto kyllä supertsemppiä jatkaa täysnutrausta, vaikka ei sillä, missään vaiheessa ei ole tullut mieleenkikään lopettaa tai muuttaa laihdutustapaa.
Täysnutraus näyttää sopivan minulle hyvin. Olen energinen, en tunne nälkää ja tämä on vaan niin hävyttömän helppoa kun ei tarvi miettiä ruokia, eikä myöskään taistella jatkuvan ruuanhimon kanssa, itsekurin kanssa. Tämä tuntuu melkeenpä henkiseltä lomalta, olen vapautettu ruuan kanssa taistelusta mutta samalla laihdun. Mikä sen parempaa...Ihan mahtava olo!
Vedenjuonnista sanon pari sanaa, eli olen koko alkuvuoden opetellut taas jälleen kerran juomaan. Kuluneen viikon aikana olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota veden määrään, ja päivittäinen juodun veden määrä vaihtelee kolmen ja viiden litran välillä. Jes!
Oispa ihana voida ensi kesänä pukeutua vaikka tällaiseen, näyttämättä makkaralta nakinkuoressa...
Päätin viime perjantaina että nyt on se hetki, alan nutraamaan näin viikonloppua vasten, se on paljon viisaampaa kun aina odottaa sitä iänikuista maanantaita. Rahat oli loppu, kaapissa aikoinaan ostetun 5-day dietin jäämistöt (en kertakaikkiaan saanu niistä alas muuta kun pirtelöt), kaverilta saadut Cambridge-kuurin kanakeitot sekä avaamaton pönttö Herbalifen mansikanmakuista proteiinijuomaa.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan aioin aloittaa Cambridge-dieetin, mutta hintansa sekä alueeni vaikeasti tavoiteltavan valmentajan takia jäi asia lopulta unholaan. Satuin kuitenkin viime viikolla törmäämään pariin kaveriin jotka ovat laihduttaneet hurjasti, ja selvityksien jälkeen kävi ilmi että kumpikin nutraa. Hyvistä tuloksista rohkaistuneena päätin aloittaa tällaisella tyylien kirjolla, eli käyttää kaapissa olevat pussit pois, ja sen jälkeen siirtyä kokonaan nutraukseen. Aloituksen ajankohta osui myös ajalle jollonka podin flunssaa, joten arvelin saavani kaksi kärpästä samalla iskulla: pussisoppadieetin alun päänsärky, väsymys ja huimaus meni flunssan piikkiin. Viikonloppu meni kärvistellessä, mutta jo maanantaina oli ihan ok olo, vaikkakin edelleen kärsin päänsärystä.
Tiistaina koitti vaikea päivä, todella vaikea. Nutrilettin pirtelöt loppuivat, eikä ollut varaa ostaa uusia, oli siis mentävä Herbalifella ja Cambridgen kanakeitolla...Nälkä oli aivan kamala! Oltiin lasten kanssa koko ilta ulkona pihahommissa ja käytiin lenkillä, herbahöperössä ei vissiin potkut riittäny tän kropan ylläpitoon. Olin kertakaikkiaan lyhistyä voimattomuuteen ja illalla maha piti järkyttävää meteliä, mutta onneksi löysin yhden Nutrilettin patukan ja se rauhoitti tilanteen. En antanut periksi, hyvä minä!
Keskiviikkona sain taas rahaa ja lisää pirtelöitä, siitä lähtien ollaankin menty täysin nutreilla, paitsi tänään söin päivälliseksi Cambridgen kanakeiton, se on niin mahdottoman hyvää. Näläntuntemuskin korjaantu heti kun sain nutrit kehiin, kumma juttu...
Keskiviikko-torstai meni muutenkin pää kolmantena jalkana juostessa, ja illat olin soittotreeneissä. Hävettää myöntää, mutta kumpanakin päivänä meni vain kolme pirtelöä, eli kaloreita kumpaakin päivää kohden tuli vaivaiset reilu 300kcal. Huh, noh, nälkää en kuitenkaan tuntenut ja treenitkin meni ilman ongelmia. Ehken saatto olla pinna hieman kireämmällä mitä normaalisti ;).
Sittenpä se koitti perjantai, punnituspäivä, ja voi mikä yllätys minua odottikaan. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella näkeväni vaa'assa sellaisia lukemia... MIINUS NELJÄ KILOA VIIKOSSA! Aivan huimaa, ja anto kyllä supertsemppiä jatkaa täysnutrausta, vaikka ei sillä, missään vaiheessa ei ole tullut mieleenkikään lopettaa tai muuttaa laihdutustapaa.
Täysnutraus näyttää sopivan minulle hyvin. Olen energinen, en tunne nälkää ja tämä on vaan niin hävyttömän helppoa kun ei tarvi miettiä ruokia, eikä myöskään taistella jatkuvan ruuanhimon kanssa, itsekurin kanssa. Tämä tuntuu melkeenpä henkiseltä lomalta, olen vapautettu ruuan kanssa taistelusta mutta samalla laihdun. Mikä sen parempaa...Ihan mahtava olo!
Vedenjuonnista sanon pari sanaa, eli olen koko alkuvuoden opetellut taas jälleen kerran juomaan. Kuluneen viikon aikana olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota veden määrään, ja päivittäinen juodun veden määrä vaihtelee kolmen ja viiden litran välillä. Jes!
Oispa ihana voida ensi kesänä pukeutua vaikka tällaiseen, näyttämättä makkaralta nakinkuoressa...
Miten?
Yksi läskiblogi muiden joukossa, ja varmasti ensimmäisenä on mielessä miten minä tämän meinaan toteuttaa.
Noh, yksi sana, Nutrilett.
Ensimmäinen tavoitteeni on jatkaa täysnutrauksella niin kauan, kunnes olen pudottanut kaksikymmentä kiloa. Veikkaisin siihen menevän 12-15 viikkoa, eli +-3kk. Syön päivässä 4 annosta nutreja, sekä sallin itselleni kesän aikana kohtuudella tuoreita vihanneksia ja marjoja. Jos tekee mieli hedelmää, tai joskus tuunata pirtelöitä pakastemarjoilla tai banaaninpätkällä, sen teen. Itseni tuntien saattaa myös joskus iskeä huima suolasentuska, siihen lääkkeeksi siivu kinkkua tms. Suolasiin keittoihin lisään myös surutta noin ruokalusikallisen paistettua jauhelihaa tms mistä teen ruuan muulle perheelle.
Ensimmäisen parikytäkilosen jälkeen otan kuvioon mukaan yhden aterian päivässä, eli todennäköisesti päivällisen. Koen tärkeäksi antaa lapsilleni mallin hyvistä pöytätavoista sekä yhdessä ruokailusta, joten sen takia päivälliselle osallistuminen on tärkeää. Osallistunhan toki nyttenkin, mutta kolmevuotias osaa jo kysellä miksi äiti syö eri ruokaa, ja se taas on malli jota en mielellään siirtäisi lapsilleni. Äiti laihduttaa, äiti syö eri ruokaa, tervetuloa kieroutunut käsitys ruokaan.
Jatkoa katsotaan tilanteen mukaan, pitänee täysnutrauksen jälkeen ensin selvittää miten kroppa reagoi taas syömiseen ja tehdä vasta sen jälkeen päätökset miten siitä eteenpäin edetään.
Liikuntaa harrastan sen verran mitä sairauksiltani voin, eli tällä hetkellä normaalisti lenkkeilyä 4-7 kertaa viikossa sekä lasten kanssa ulkoilua ja puutarhatöitä. Meillä on iso piha, joten jonkin verran hyötyliikuntaa tulee esim ruohonleikkuusta, ja olenhan myös innokas puutarhanhoitaja, eli kukkapenkeissä tulee möyrittyä ja rikkaruohoja kitkettyä.
Aloitus
Pyörittelin tässä viikonpäivät mielessäni, aloitanko läskiblogin vaiko enkö. Päätin aloittaa ja pitää tämän päiväkirjatyylisenä, jotta myöhemmin voisi muistella mitä fiiliksiä millonkin kävi läpi. En toistaiseksi laita vielä painoa tai kuvia itsestäni, mutta ehkäpä myöhemmin kun alkaa kunnolla näkyä tuloksia. Matkaa tavoitteeseen laihdutuksen alkaessa oli tasan -42kg, melko kunnioitettava määrä voirasioita meikäläisen varressa kiinni...
Kuten yllä mainitsin, tulen pitämään blogia lähinnä itselleni päiväkirjatyylisenä, ja jos onnistun tavoitteessani, voisin ehkä joskus olla jollekin toiselle malliesimerkki siitä miten kaikista vaikeuksista huolimatta voi painonpudotuksessa onnistua. Jos ja kun minä onnistun, pystyy siihen kuka tahansa!!!
Kuten yllä mainitsin, tulen pitämään blogia lähinnä itselleni päiväkirjatyylisenä, ja jos onnistun tavoitteessani, voisin ehkä joskus olla jollekin toiselle malliesimerkki siitä miten kaikista vaikeuksista huolimatta voi painonpudotuksessa onnistua. Jos ja kun minä onnistun, pystyy siihen kuka tahansa!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)