MINÄ EN PERKELE ANNA PERIKSI!
Ihan hirrrrveä syöpöttelyntuska, taitaa olla menkat tulollaan. Oikeastaan koko viikonloppu mennyt enempi tai vähempi ruuantuskassa, tai lähinnä napostelutuskassa, mutta yritän pitää pintani. Ihan selkesäti tuo noin 550kcal on minulle liian vähän, liikun sen verran paljon, eli 1-2 klementiiniä sekä pari palaa palvikinkkua päivässä + iltaporkkanat on vähimmäisvaatimus nutrien lisäksi jotta pysyn pystyssä.
Jos vedän ihan puhtaasti pelkillä pusseilla, huippaa niin kamalasti etten pysty toimimaan arjessa pienten lasten kanssa. Arki sisältää sen verran paljon kyykistelyä ja kumartelua, etten voi ottaa riskiä siitä että heitän yksin lasten kanssa ollessa ketarat kattoa kohti.
Viimeiset neljä päivää menikin rakkaan ystävän kanssa maailmaa parantaen, siitä onkin monta vuotta aikaa kun viimeksi ollaan kunnolla nähty, ajan kanssa. Ystäväni on ammattiurheilija, ja onhan se aina hyvä muistutus nähdä minkälaisena kroppa pysyy terveillä elämäntavoilla, urheilulla ja hyvillä geeneillä, vaikka on kaksi ISOA lasta synnyttänytkin. Toivon hänelle voimaa ja rohkeutta uudessa elämäntilanteessa, aivan upea nainen.
Samalla tietysti toisen "ääripään" näkeminen muistuttaa omasta vajavaisuudesta, siitä miten kroppa on kolmekymppisenä kuin kasikymppisellä mummolla.
Tänään syöty:
1 hot&cold mocca
100g rasvatonta palvikinkkua sillon tällöin napsittuna
1 pieni lautasellinen itsetehtyä kasvissosekeittoa
1 mansikkapirtelö
3 pientä porkkanaa
1 klementiini
Tuntuu että olen jatkuvasti mupeltamassa jotain, ja niin kait olenkin kun nuo kaikki on ripoteltu pitkin päivää...
Olo on lähinnä tällainen

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti